Rakennuspalvelu J. Tuomela

Yritys

Meidän tarina

Jukka Tuomela paiski raksahommia muiden leivissä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kokemusta karttui kirvesmiehen moninaisista tehtävistä työnjohtoon ja rakennusinsinööriopintojen kautta vastaavan työnjohtajan laaja-alaiselle tontille.

– Vuosien saatossa kasvoi unelma päästä todella näyttämään, mihin minusta on. Halusin pystyä palvelemaan tilaajaa paremmin ja antamaan tehdylle työlle takuun. Halusin olla ylpeä kaikista töistäni.

Haaveen toteuttamiseksi Jukka pisti oman yrityksen pystyyn: Rakennuspalvelu J. Tuomela perustettiin vuonna 2018. Tuomela hoitaa saneeraukset, peruskorjaukset ja uudiskohteet, usein pääurakoitsijana. Hommat hoidetaan talotekniikkaa lukuun ottamatta omalla väellä, ja kovan kysynnän myötä toiminta on kasvanut nopeasti.

– Meidät tunnetaan reippaasta ja ammattitaitoisesta työvoimasta, ratkaisuhakuisesta toimintatavasta ja osaamisesta myös poikkeuksellisen vaativien kohteiden parissa.

Kaikissa kohteissa lähtökohta on selvät pelimerkit: tilaaja ja rakennuttaja tietävät, mitä tehdään, ja kommunikaatio pelaa koko projektin ajan. Tuomela uskaltaa ja haluaa tarttua myös rakennusluvallisesti haastaviin kohteisiin. Ne otetaan hyvänlaatuisena haasteena, kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.

– Rakennamme asiakaslähtöisesti, tarvittaessa hyvinkin nopealla aikataululla tai ilta- ja viikonlopputöinä. Asiakas voi olla rauhallisin mielin, kun työt hoidetaan jämäkästi, mutta joustavasti.