Tiedekeskus Tietomaan uusimpia vetonauloja on vaijeripyörä, jolla voi testata tasapainoaan lähes 10 metrin korkeudessa ajellen. Oulun kaupunki valitsi uniikkiin kohteeseen urakoitsijaksi Rakennuspalvelu J. Tuomelan. Vaijeripyörä otettiin käyttöön kesäkuussa 2020.
Tietomaan näyttelyvastaava Jukka Pitkänen kertoo yhteistyön Tuomelan kanssa sujuneen hyvin. Entinen nahkatehtaan höyryvoimalaitos 1860-luvulta tarjosi työmaana paljon muuttujia ja yllätyksiä, mutta urakoitsijan, tilaajan ja valvojan aktiivisella ja avoimella vuorovaikutuksella projekti eteni jouhevasti ja turvallisesti.
Pitkäsen mieleen jäi erityisesti Tuomelan osaamisen monipuolisuus. Rakentamiseen kuului muun muassa vaijeritöitä, suojaverkkojen asentamista, metallitöitä, hitsausta ja maalausta. Tuomelalta löytyi kaikkiin osa-alueisiin ammattilaiset kohteessa, jollaisia ei maailmassa ole monta.
Wetteri saneerasi Volvo Showroominsa kesällä 2019. Urakan toteuttajaksi valittiin Tuomela, jonka työn jäljestä oli hyviä kokemuksia aiemmista projekteista. Wetterin paikallispäällikkö Arto Tahvanainen kertoo urakan sujuneen mallikkaasti.
Reilussa parissa kuukaudessa myymälä uudistettiin ja nykyaikaistettiin täysin. Pinnat ja valaistus uusittiin, rakennettiin loungealue ja muun muassa tuotiin lattian alle sähköt autojen kohdalle. Tahvanainen kertoo yhteistyön Tuomelan kanssa olleen kaikkinensa oikein sujuvaa ja kommunikaation pelanneen hyvin. Työt toteutettiin joustavasti, aikataulussa pysyttiin ja asiakasta kuunneltiin.
Tahvanainen nostaa hattua sille, että myynti pystyttiin pitämään käynnissä koko urakan ajan. Tahvanaisen mukaan Tuomela ymmärsi asiakaspalvelun merkityksen automyynnissä ja hoiti äänekkäimmät ja keskeisillä paikoilla olevat työt, kuten lattioiden sahaukset ja laatoitukset, ilta- ja yöaikaan myymälän ollessa suljettuna.
Wetteri Oy
Wetteri Power Oy
Kirkkohallitus
Lumohousing 12 Oy
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Kiinteistö Oy Syrkoh
Oulun Kärpät Oy
Oulun Seudun Mäntykoti ry
Oulun yliopisto
Oulun kaupunki, sivistys- ja kulttuuripalvelut (Tietomaan vaijeripyöräprojekti)
Senaatti-kiinteistöt
Intersport Finland Oy (Liikekeskus Oulun Joutsensilta)
Putaan Pulla Oy
Kiinteistö Oy Oulu Shopping Center